Perheentalo Onni ja Ilona

Pohjolankatu 6 L 6 (Citykäytävä).

Avoinna ma-ke ja pe klo 9-14. 

Keskiviikkoisin myös iltaperhekahvila klo 17.30-19.

Torstaisin Perheentalo  on avoinna vain vauvaryhmälle (0-6kk).

Perheentalo on kaikille avoin kohtaamispaikka.


Perheentalo Onni ja Ilonan tavoitteena on lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen tukemalla perheiden jaksamista, vahvistamalla vanhemmuutta ja isovanhemmuutta, auttamalla perheitä luomaan sosiaalisia verkostoja ja estämällä syrjäytymistä.

Toimintaa kehitetään käyttäjien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Kävijät voivat osallistua ohjattuun toimintaan tai tulla muuten vain viettämään aikaa.

Perheentalon kahvilassa voit nauttia kahvin/teen tai syödä omia eväitä samalla kun tapaat vapaamuotoisesti muita kävijöitä.

Vertaisryhmätoiminta on suunnattu pääsääntöisesti alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen, mutta uusia ryhmiä voidaan perustaa tarpeen mukaan. Vertaisryhmissä keskustellaan ja osallistutaan aktiviteetteihin yhdessä lasten kanssa. Ryhmät aloitetaan aina vanhempien kuulumisten vaihdolla. Ohjelmassa on vapaata seurustelua ja vaihtelevaa ikäkauteen sopivaa toimintaa.  Vertaisryhmiin voi tulla yhdessä lasten kanssa äiti, isä, ukki, mummi tai joku muu läheinen.